tiistai 31. maaliskuuta 2015

Näin rakentuu kanin linna

Heippa!
Olen tässä jo hyvän tovin aina vähän väliä selittänyt, miten aion rakentaa kanilleni itse uuden häkin ja heivata samalla unholaan tehdashäkin. Noh, vihdoin ja viimein sain jotain aikaiseksikin! Ja olen luonteeltani vähän sen tyyppinen ihminen, että kun jotain aloitan tekemään, niin haluan tehdä sen kerralla loppuun. Jos jätän jotain kesken edes muutamaksi päiväksi, niin silloin heti mielenkiinto kyseiseen asiaan alkaa laantua. Esim. piirtämisessä se tulee hyvin esiin: Jos aloitan tietyn piirroksen, se pitäisi tehdä samantien valmiiksi, jos pidän taukoa, niin eipä juuri huvittaisi palata enää sitä "vanhaa" kuvaa työstämään.
Eli siis aloitin häkin teon ja tein sen muutamissa päivissä valmiiksi.

Tässä häkki valmiina, mutta tyhjänä:


Ja tässä häkki sisustettuna, muuttovalmiina kania varten:


Olen melko perfektionisti ja pikkutarkka tällaisen tekemisen suhteen. Olin tuota häkkiä suunnitellut niin kauan, että minulla oli siitä jo visio kirkkaana päässäni. Näin ollen tein häkkiin arkea helpottavia asioita, esim vanerin päällä on muovimattoa, jotta pissavahingon sattuessa pissa ei imeytyisi puuhun ja jäisi haisemaan. Muovimatto on helppo pyyhkäistä puhtaaksi. Sitten toisena esimerkkinä heinätelineet: peitin heinätelineet myös takaa muovimatolla, jottei heinät karisisi seinän ja häkin väliin lattialle. Kolmantena on kahdeksan pyörää, joiden päällä koko kaksikerroksinen häkki seisoo. Näin häkki on helposti liikuteltavissa ja se on helppo puhdistaa myös takaa ja alta.

Tein kuitenkin koko häkkihommasta videon, missä Elmeri tutustuu uuteen asuntoonsa, siitä käy ilmi millainen häkki on ja lopussa on vielä muutamia kuvia itse valmistusvaiheesta:


Käytiin myös lauantaina ekaa kertaa raunioryhmässä ja tosi kivaa kyllä oli, vaikka sää ei ollutkaan mitä parhain. Oli koleaa, harmaata ja vettä tihkutti taivaalta. Meidän ryhmässä näillä näkymin on 7 koirakkoa + ohjaaja ja yksi treenikerta kestää kolme tuntia. Yksi koira ei ole itse toiminnassa kauaa, mutta kaikkien on oltava paikalla, koska maalimiehiä tarvitaan koiraia kouluttamaan. Tässä hommassahan ohjaaja ei juurikaan koiraa kouluta, vaan ne maalimiehet.
En oikein tiennyt, että mitä Edyltä odottaa näin ekalla kerralla. Onhan rauniot tosi haastava laji koiralle sinäänsä. Ei saisi olla mitään pintapelkoa, tai ääniarkuutta. Raunioilla piilossa olevien maalimiesten lisäksi on ympäriinsä pyöriviä ja kolistelevia häiriöihmisiä, sekä sinne tuodaan muutakin meteliä mm. hälyajoneuvojen ääniä, laukauksia, moottorisahan ääntä ja muuta. Kaiken lisäksi tuolla heti ekalla kerralla poltettiin märkiä puunlehtiä ja havuja, jotka tekivät alueelle käryävää savua, joka hieman hämäsi koiran nenää. Sain siinä toimia itsekin heti jo maalimiehenä, olin muummoassa kaivossa ja roskiksessa piilossa :'D
Kun oman koiran vuoro tuli, niin jännittihän se hieman, en tosiaan tiennyt, että miten Edy suhtautuisi vaikeakulkuiseen maastoon, jossa on kaikenlaista roinaa ja betonilevyjä, joiden päällä ja seassa piti kulkea. Edy kyllä sai loksautettua minulta heti leuat auki. Koiralla oli heti tajuton into lähteä maalimiehen perään, se haukkui ja vinkui intoa täynnä kun pitelin sitä kiinni, ennen kuin laskin itse hommaan. Tämä poika se heti loikki ketterästi roinan päälle, eikä sillä ollut minkäänlaisia pintapelkoja. Onhan Edy perinteinen paimenkoira, eikä vielä tajua käyttää nenäänsä, vaan etsii silmillään. Ensimmäinen opeteltava asia onkin nenän käyttö, mutta se tulee lopulta luonnostaan, kun maalimiestä koira ei näekään. :) Tämähän tosiaan lähti kamalalla innolla maalimiehen perään, mutta pyöri hölmistyneenä ympäriinsä hakien maalimiestä silmillään, kyllä se lopulta aina löytyi. Lopetettiin hyvään kohtaan kun koira oli menossa jo maalimiehen ohi, mutta sitten tekikin äkkikäännöksen. Siinä pojan nenä nappasi maalimiehen hajun betonien alla olevasta "luolasta". :) Oikein tyytyväinen olen meidän ekaan kertaan :) Eensi kerralla ollaankin Helsingin raunioradalla ja ohjaaja sanoi ottavansa aseen mukaan laukauksia varten. Selviääpähän sekin, että onko omalla koiralla laukausarkuutta, vaikka ei tuo kyllä ilotulitteistakaan piittaa, mutta ei sitä koskaan tiedä.
Loppujen lopuksi jäi siis tosi hyvä mieli ekasta "epävirallisesta" rauniotreenistä. Oli kyllä tosi kivaa ja innolla odotan seuraavaa kertaa. :)

Raunioiden jälkeen mentiinkin poikaystäväni vanhemmille syömään ja minun synttärikahveille, eli synttärit oli nyt 30.3 ja muuten vaan turisemaan. :) Tämän jälkeen olin vielä sopinut Edylle koiratreffit uuden koirakaverin kanssa. Soopeli narttu oli tämä ja samaa mallia kuin Edy, eli sileäkarvainen collie. Käytiin vähän treenailemassa tokoilua, sekä ihan vähän näyttelytreeniä. Sitten käveleksittiin muuten vaan ja juteltiin koirista. :P Mukavaa tämäkin. ^^
Raskaan päivän jälkeen Edy olikin ihan poikki ja nukkui jo autossa kotimatkalla. : D

Mutta ei tämän ihmeempiä tällä kertaa. :)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Asia/kuva/tekstihirviöpäivitys...

Heis!
Otsikko kertoo hyvin mitä tuleman pitää. Tässä taas kertynyt ihan kivasti kuvia ja kaikenlaista juttua ja minä kun en oikein "osaa" kirjoittaa asioita kovin lyhkäisessä muodossa, mutta voin toki yrittää! Saa nähdä mitä tulee.. Varmasti yksi sekasotku vaan, mutta aivampa sama.. :D Pyhitin edesmenneelle ukilleni oman päivityksen, tämän päivityksen alla. Mutta joo, mitä meille tässä muuten on kuulunut? Se selviää nyt.

Tottakai, luonnonlaki, kun on ollut jotain kivaa enemmän, niin vastapainoksi on aivan pakko laittaa myös sitä pahaa vähän lyttäämään sitä hyvää tunnelmaa. Ukkini kuolema siis. Mutta siitä voi tosiaan lukea alemmasta kirjoituksesta kaikella kunnioituksella.
Ollaanko me nyt sitten tehty mitään erityistä? No ei varmaan tätä arkea kummempaa, mutta siitähän tämä blogi kertoo, minun ja minun kaikenkarvaisen perheeni elämästä, suunnitelmista ja arjesta. Mitä sitä sitten sen kummemmaksi yrittämäänkään.

Noh, aloitetaan vaikka siitä, että olen pohtinut tuota Edyn ruokintaa ja miten siitä saisin enemmän "äijän" näköisen. Kun tosiaan se on yli kaksi vuotias reippaasti, mutta on vielä hyvin paljon nuoren koiran näköinen. Olen tullut siihen tulokseen, että joo, tämä poika kehittyy rauhassa ja hitaasti, eikä siitä varmasti saa yrittämälläkään "aikuisen körmyn" näköistä muuten kuin antamalla ajan vaan kulua. Monet sanovat, että hitaasti kehittyminen on parempi kuin nopeasti. Vaikka ne nopsaan kehittyvät pärjää ehkä näyttelyissä paremmin alkuun, mutta niiden parhaat päivät on myös sitten käytetty aikaisemmin.
Kuitenkin minä nyt pyrin ruokinnan kannalta ja muutenkin mahdollistamaan, että koiran lihaksisto kehittyisi hyvin. Löysin netistä koirannappulan, joka kuulosti oikein hyvältä minun korvaani. Pistin tilaukseen ja nyt kyseinen ruoka on testissä. Vähän ruuan koostumuksesta:

80 % Lihaa
20 % Heledmiä, vihanneksia ja kasvituotteita
0 % Viljaa

Raakaproteiini 42 %
Raakarasva 21 %

Koirahan ei tuota viljaa käytä mihinkään ja useimmissa nappuloissa sitä on lähestulkoon valtaosa. Se on halpa raaka-aine käytettäväksi, mutta koiralle se ei ole muuta kun vatsantäytettä, se ei hyödynnä viljoja. Proteiini taas on lihasten rakennusaine, aivan kuin ihmisillä. Koira ei hyödynnä myöskään energianaan kasvisrasvoja, vaan eläinrasvoja. Halusin korkeaproteiinisemman nappulan, mutta myös korkearasvaisemman nappulan. Nuori uros käyttää tajuttomat energiamäärät päivittäin hormonitoimintaansa, ei sitä itse aina tajua. Tämä nappula tosiaan on energiasafkaa, eikä ainakaan tälleen muutaman viikon syötön jälkeen koira ole lihonut tippaakaan, vaikka onkin välistä ollut vähemmällä toiminnalla. Tuntui, että viljasafkalla koira lähti lihomaan samantien (kun tosiaan sitä viljaa ei hyödynnä) ja koirasta lähti tulemaan niin sanotusti laihaläski. Eli painoa ei ole paljon, mutta silti on sellainen "löysä" olemus. Koetan nyt erilaisella ruualla saada pakettia niin sanotusti kasaan paremmin. Napplan lisäksi Edy saa vielä erilaisia lihoja joka ateriaan. Seuraillaan saadaanko mitään tuloksia aikaiseksi. :)


Kuvailin pitkästä aikaa "vähän" Elmeriäkin. Sillä on ollut aivan järkyttävä karvanlähtö ja se on tosiaan ollut kuin kynitty kana. Pikkuhiljaa kuitenkin tuo karva alkanut taas palautumaan normaalimmaksi. : D Minulla on Elmerille edelleen suunnitelmana rakentaa "linna", eli paljon isompi asumus kun tuo sen häkki, tarkoitus olisi tehdä vielä kaksi kerrosta siihen. En tiedä kuvittelenko vaan, vai onko näin oikeasti, että Elmeristä on tullut ihan kamala herkkuperse kastraation jälkeen. Se on aivan hulluna kaikkiin herkkuihin ja sen pystyy houkuttelemaan herkkujen avulla mihin tahansa, tai tekemään melkein mitä tahansa... :D Eikun vaan kohta kanikoulutukset käyntiin! Ahne pupu. Huomasin tuossa myös, että kyllä se kani varmaan oikeasti tunnistaa oman perheensä :'D Kun oltiin parin päivän reissussa hautajaisissa ja täällä oli eläimiä hoitamassa eräs ystäväni, niin kotiintultuamme ja kanin ulos häkistä päästäessäni tämä heitti hirmuista ilohyppyä ja halusi huomiota ja silittelyä kokoajan. Ihan niinkuin sillä olisi tosiaan ollut ikävä, voi toista <3


Käytiin extempore reissuna 14.3 Lahdessa mätsäreissä. Ei minun mihinkään pitänyt lähteä, mutta alkoi ahdistamaan kun oli tulossa niin paljon mätsäreitä, mihin en olisi pääsemässä ja alkoi pelottaa, että en kerkeä ollenkaan harjoittelemaan ennen ensimmäisiä virallisia näyttelyitä (6.6). Noh, eihän me mitenkään sijoituttu siellä, mutta oli kyllä tosi hyvää treeniä meille. Mätsärit oli sisähallissa, joka oli täynnä koiraa ja ihmistä, äänet kaikui, makkaraa paistettiin, oli kuulutuksia ja muuta sellaista. Tuomasi oli selvästi mieltynyt luppakorvaisiin koiriin, kun katsoi palkintosijojen koiria, heh :D Pitäisi tässä vielä johonkin väliin aina yrittää tunkea mätsäreihin menoa, treeniä tarvitaan vielä ja minä yritän näin karkottaa tuota jännitystäni. : D Tässä muutama kuvanen mätsäreistä:


Näyttelyihin/mätsäreihin liittyen. Olin miettinyt pitkään, että mistä saisin sellaisen "namitaskun". Oli aina hankala pukeutua niin, että olisi joku taskullinen asuste päällä, mihin saisi työnnettyä namit. Noh rupesin googlailemaan ja etsin sellaista erillistä ja siistiä namitaskua. Olin nähnyt kerran sellaisen kaverillani ja mietin, että mistä saisin itselleni myös. Noh löysin nettikaupan HelsiTar, josta löysin tällaisen namitaskun! Tilasin toki oitis ja nyt on mihin namit ja numerolaput työntää! : D Kuva HelsiTarin sivuilta, koska en nyt jaksanut enää ruveta kuvaamaan itse tuota taskua:


Sain tuossa torstai-iltana s-postia, että nyt on raunioryhmät jaettu omille treenivuoroilleen. En päässyt samaan rymään kuin eräs tuttuni, ryhmään johon olisin halunnut, mutta ei voi mitään. Pitää ottaa mitä saa, tuonnekin on ihan mukavasti tunkua jonoksi asti ja pitää olla tyytyväinen et päästiin mukaan. :) Meidän vuoro ois siis jokatoinen lauantaiaamu noin klo 9-12. Tuota varten minun piti käydä ostamassa rakennustyömaakypärä ja viiltosuojahanskat. Vielä pitäisi hommata liukumattomat turvakengät, mutta ne eivät ole pakolliset ensimmäisellä kerralla onneksi. :P Eka kerta onkin sitten jo tämän viikon lauantaina: 28.3 ja odotan ihan täpinöissäni mitä tulevan pitää. :) Koitan saada jos poikakaverini ottaisi sieltä sitten vähän kuvia, hän nyt tulee ekalla kerralla ainekin mukaan, kun treeneistä lähdetään suoraan hänen vanhemmilleen. Vielä kun haku- ryhmä tärppäisi niin ois kaikki nappiinsa okei :D Tosiaan kun raunioita ei saa maastolajiksi pk-hommiin, haku olisi se mikä itseä kiinnostaisi, mutta silmä kovana vahdin erästä ryhmää. :) Hyvää harjoitusta siihen saakka tämä rauniohomma, kun se on melkeimpä samaa kuin haku, erilaisessa ympäristössä vain.

Ja vielä tähän väliin muutama mihinkään asiaan liittymätön kuvatus:


Sitten sitten... Mitäs seuraavaksi... No joo! Käytiin eilen siellä virallisessa silmätarkastuksessa! "Priimaa pukkaa, silmät ovat kirkkaat kuin timantit!", putkahti lääkärin suusta, eli kaikki ok, ei mitään ongelmia. :)


Sitten vielä tähän loppuun mukava LÄJÄ kuvia Edystä, vähän kameratestailua ja niin edelleen... :'D

Ukki saateltu haudan lepoon

Hei.
Otsikko kertoo ehkä hieman siitä, miksi olen nyt ollut tovin hieman vaitonainen, tai en ole jaksanut kirjoitella tänne.

Ukkiani en ihmisenä tuntenut ollenkaan, tämän vuoksi (vaikka inhottavalta tuntuukin) voin sanoa, että en ole murtunut asiasta. Monilla tuntemillani ihmisillä on ollut todella läheiset välit isovanhempiinsa ja tämän menettäminen on tuntunut sietämättömän pahalta. Minä tavallaan tunnen syyllisyyttä siitä, että itse en sure asiaa samalla tavalla. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta ajatella, että ihminen on ollut minulle läheinen sukulaisena, muttei ihmisenä. Ukki oli ihmisenä hyvin hiljainen "myhäilijä", välillä vastasi jotain hiljaa jos joku hänelle puhui, tai naurahti vähän mukana. Mutta keskustelua, tai jutustelua en ole koskaan hänen kanssaan pitänyt. Tähän varmasti vaikuttaa se, että ukki oli kykenevä asumaan yksin noin 10 vuotta sitten, sittemmin hänen tilansa heikkeni ja hän asui hoivakodissa vaimonsa kuoltua. Ja kun miettii, niin en minä tuohon aikaan kyllä kummoinen nassikka ole ollut.

Tuntui myös ristiriitaiselta mennä hautajaisiin, läheinen ihminen, mutta ei kuitenkaan. Ukin kuolema kuitenkin vaivasi/mietitytti minua kovasti. Olen hyvin emotionaalinen ihminen ja kykenen "asettumaan toisen rooliin" ja näkemään asiat toisen ihmisen näkökulmasta. Tässä tarkoitan omaa isääni, joka juuri oli menettänyt isänsä. Vaikka ukki ei minulle ollut se läheinen ihminen, niin omalle isälleni ja tämän sisaruksille hyvinkin tärkeässä roolissa.

Lähdimme ajamaan torstai-iltana kohti Pohjois-Karjalaa, jossa hautajaiset pidettiin perjantaina. Kyllä siinä kaikesta huolimatta itsellekin nousi tunteet pintaa, kun katsoin isäni (jonka en ole nähnyt itkevän kun äitinsä hautajaisissa) kasvoja ja näin tämän ja sisarustensa itkevän.

Kun ukki oli saateltu hautaan, kokoonnuimme koko suku ukin muistotilaisuuteen. Täällä kuulin asioita, jotka todella laittoivat minut miettimään.
Ukkiani en ollut tuntenut ihmisenä, muuten kuin nimellisesti ja tietoisesti, että hän oli minun ukkini. Mutta muistotilaisuudessa oli ukin vanhoja ystäviä, lapset ja tutut, jotka olivat ukin persoonan tunteneet. Kuuntelin tarkkaan tarinoita ukista ja siitä millainen ihminen hän oli. Oli hätkähdyttävää miten minulle nousi tunne, että kuvailut sopivat täysin minuun itseeni. Tajusin siinä, että mistä olen perinyt luonteeni ja kiinnostuksen kohteeni. Hän oli loppujen lopuksi hyvin samanlainen ihminen kuin minä itse, vaikken häntä tuntenutkaan. Ukistani mm. kerrottiin, että hän oli hyvin taiteellinen persoona ja tykkäsi piirtää. Itse olen piirtänyt niin kauan kuin muistan ja se on vahvasti ollut harrastukseni kaikkein pisimpään, piirrän vielä nykypäivänäkin rentoutuakseni.
Toisena vastaan tuli ukin kädentaidot, hän oli käsillätekijä. Tämä sama asia pätee myös vahvasti minuun, olen näprääjä ja käsillä tekijä. En ole koskaan ollut minkäänsortin kirjapänttääjä, olen aina ollut hyvä oppimaan tekemällä ja katsomalla kuin muut tekevät ja tietenkin kokeilemalla.
Kolmantena asiana minuun kolahti ukin luonnonläheisyys. Hän tykkäsi kalastaa, metsästää ja marjastaa, sekä teki elämäntyönsä maatilalla karjaa hoitaen ja viljellen, hänestä sanottiin, että hän tunsi metsät ja järvet. Minä olen vahvasti luonnonläheinen. Nautin metsässä oleilusta ja siellä kulkemisesta koirani kanssa, tarkkailen myös mielenkiinnolla luonnoneläinten puuhasteluja. Pikkutytöstä asti olen myös mielenkiinnolla seurannut televisiosta lauantai-iltaisin ykköseltä tulevaa Avara luontoa, sen luonto ja eläimet ovat kaunista silmälle. Hassua. :) Niin ja kerrottakoon tähän vielä seikka, että kun muut ikäiseni tytöt pienenä leikkivät barbeilla, minä olin isäni mukana ongella, virvelöimässä, tai pilkillä, tai sitten ammuttiin ilmakolla kilpaa takapihalla (tai muuta vastaavaa). En ole ollut (enkä ole) se kaikkein tyttömäisin tyttö.
Ukki oli tosiaan kova marjastamaan, minä en vielä sitä intoa ole löytänyt, mutta vastaavasti minusta on huisia sienestää! Siinä saa hyvää liikuntaa, saa kulkea metsässä ja sienten etsiminen on myös jännää puuhaa, saa etsiä aarteita. : D



Noh, ei tästä tämän enempää, kunnioitusta edesmenneelle ukilleni, tiedämpähän ainakin mistä olen luonteeni saanut. :)
Laitan alle vielä muutamia vähän aiheeseen liittyviä kuvia. Muutama piirros, ottamiani kuvia luonnosta ja vähän muutakin: