tiistai 25. marraskuuta 2014

Viisaudenhammas vihoittelee

Hei jälleen!

Niinkun otsikko kertoo, minulla on hammasongelma... Tai luullakseni neljä sellaista. Ainakin mitä olen tunnustellut, niin minulle kai on kasvamassa kaikki neljä viisaudenhammasta. Kolme tosin on ikenen alla vielä, mutta tämä yksi pirulainen, joka on ollut esillä jo hyvän aikaa, on ottanut kasvuvaihteen päälle. Tää kasvuvaihe ei todellakaan tunnu kivalta, ainakaan kun se viisauden hammas on tuplaten isompi kun muut poskihampaat, eikä se oikein mahdu sinne kasvamaan.
Olen nyt neljättä päivää syönyt jatkuvasti särkylääkettä, eikä niillä tuo hammaskipu edes lähde pois. Inhottavinta on se, kun tuo kipu kasvaa illalla ja on suurimmillaan yöllä... Elikkä en ole tässä juuri nukkunut kolmeen yöhön ainakaan. Tänään sain soitettua kunnalliselle hammaslääkärille ja selitin tilanteen. Huomenna pitää vielä soittaa uudelleen, mutta lupasivat minulle ajan hampaan poistoon jo huomiselle. Hui. Ei siinä, pääseepähän riesasta, minulla vaan sattuu olemaan pienoinen hammaslääkärikammo. Se johtuu ihan peruskouluaikaisista hammaslääkärikäynneistä, kun minulle oli kasvamassa uuden kulmahampaat, mutta ne eivät päässeet kasvamaan, koska entiset olivat niin tiukassa kiinni. Tästä lähtikin mukava projekti, missä sähköveitsellä piti paljastaa hampaat kitalaesta ja vetää ne sieltä paikoilleen sun muuta kivaa. En tykännyt. Kuumottaa nytkin tuo hammaslääkärille meno. Kaikki sanoo, että hyvin se menee, mitä nyt olet viikon tai pari keittolinjalla, kun en kärsi syödä mitään kiinteää. Mielessä vielä painaa, kun siskoltani otettiin viisaudenhampaat pois, niin hällä oli kumpikin poski jättikokoisella mustelmalla ja naama turvonnut. Mutta joo, mieluummin kärsin nyt siitä, kun kärsin sitten jatkuvasta hampaan vihottelusta.

Mitäs muuta elämään, ei ihmeempiä, hammaskipujen takia en ole kouluunkaan nyt päässyt, koska kivut ovat todella häiritseviä ja päivä menee minulla nukkuessa, koska kivut ovat paljon kovemmat yöllä. Viimeyönä tuli tirautettua muutama turhautumisen kyynelkin kun väsymys oli niin kova, muttei vaan pystynyt nukkumaan.
Sunnuntaina pyörähdin huvikseen kirpparilla, että saisin vähän muuta ajateltavaa, kun jatkuvasti korvaan säteilevä hammaskipu. En jaksanut pahemmin ruveta niitä myyntipisteitä penkomaan, kun siellä oli ihan tajuttomasti porukkaa. Löysin kuitenkin itselleni mukavan tuntuiset oleiluhousut, Edylle villapaidan ja Elmerin tulevaan kompostikehikko- asumukseen pienen pedin. Tuo on siis pienen koiran/kissan peti, mutta saa nähdä mitä mieltä kani sitten siitä on. En anna tuota petiä vielä kanille, kun sillä edelleen on tuota hormonitoimintaa ja olen varma, että se kani merkkauspissailisi sen. Odotellaan, että kastraation vaikutus alkaa näkyä. Muutenkin tuo peti pitää käyttää pesukoneen läpi, kun kani haisteli sitä jo siihen malliin, että on koiran hajut vielä (ja se saa Elmerin kiinnostumaan ja lirauttamaan pissaa).


Tuli myös nyt hankittua Elmolle tuota lämpöpellettiä. Hermot alkoi totaalisesti mennä tuohon mörttiropöön. Joo se on muuten palvellut oikein hyvin, mutta ongelma on siinä, kun se on niin pientä ja kevyttä, että kani pystyy helposti potkimaan sitä ympäriinsä ja se leviää sitten jalkojen mukana ympäri taloa kuitenkin. Elikkä useamman kerran päivässä sai olla puruja siivoamassa. Elmeri itse on ainakin ottanut nuo pelletit hyvin vastaan.


Ei minulla sitten varmaan mitään ihmeempiä ole. Ei tässäkään tekstissä ollut juuri mitään järellistä sanomaa, kunhan höpöttelen. Elikkä jännittäen ja kauhistellen taas huomista odottelemaan. :o



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti