maanantai 2. helmikuuta 2015

Joulu tuli, Joulu meni!

Hei pitkästä aikaa tännekin!
Kirjoittaminen on suorastaan venähtänyt, en ole juuri tietokonetta jaksanut avata, minkä takia ei ole tännekkään tullut uutta tekstiä. Nyt sitten on luvassa varmaan vähän enemmän kirjoitusta ja kuviakin on sen verran, että jaan jutut varmaan kahteen eri tekstiin, ihan vaan selvyydenkin kannalta. : D Juu ja pahoittelen, että suurin osa kuvista on kännykkälaatua, mutten vaan yksinkertaisesti ole jaksanut raahata kameraa mukana D:

Eli viimeisimmässä tekstissäni jäätiin minun piinaaviin hammaskipuihini. : D Eli joo, sain nopeasti ajan viisaudenhampaan poistoon ja se homma hoitui nopeasti pois alta. :) Kuitenkin minulla on edessä jossain vaiheessa vielä kahden, tai ehkä jopa kolmen muunkin viisaudenhampaan poisto, hurrh...
Ennen joulua meillä oli koulussa projektina eräs kerrostaloasunto, johon piti periaatteessa tehdä kaikkea. Seiniä piti kitata, tasoittaa, hioa, maalata, tapetoida, niin ja katto ruiskumaalata ja sitten ylimääräisenä projektina meille tuli laminaatin laitto, vaikka se olisi ollut sisustajien homma, muttei heillä ollut siihen aikaa.


Pelkäsin, että Joulusta tulee musta, kun lunta ei ollut alkuunkaan, vaikka Jouluun itse oli enää vain päiviä... Kuitenkin noin 2 päivää ennen Joulua lunta tulikin sitten ihan urakalla. Vanhempani ja siskoni tulivat meille siis 23. päivä.
Tässä vielä päästiin ekan kerran lumenkolaushommiin ja ihmettelin, että mitä se koira haukkuu pihalla ja menin katsomaan. Siellä se oli hyvänä "apurina", kun poikaystävä kolasi pihaa.. :D


Joulun muihin valmisteluihin tietysti kuului leipominen. Muummoassa piparit, joihin löysin hauskan kanimuotin, näin Elmeriä ajatellen. Joulutorttuja tuli myös tehtyä ja yksi toscakakku. :)


Joulua varten minun oli pakko ottaa Edystä "joulukorttikuvat", mutten saanut sitten lähetettyä niitä, koska meidän tulostin ei sitten suostunut tulostamaan niitä kunnollisena, puuh.


Itse jouluna sitten piti ottaa "tontusta" kuva pakettien kera. Joo, ei Edyllä nuo kamppeet olleet päällä kun vaan ainoastaan kuvan oton verran. :D Jouluun kuului myös paljon vaan oleilua, koiran kanssa ulkoilua ja käynti vanhempieni kanssa luonnontieteellisessä museossa. :)


Joulun jälkeen tuli ostettua Edylle uudet lenkkivaljaat, kun sen edelliset Hurtan valjaat olivat alkaneet tuntua vähän pienenlaisilta. Ostin myös Edylle varmaan neljät tai viidet heijastinliivit, mutta kaikkien koko oli päin p:tä, ei alkuunkaan collielle sopivia, vaikka tuli kokeiltua M-kokoja ja L-kokoja ja S-koko meni taas liian pieneksi... Olin sitten näppärä ja otin ompelutarvikkeet esiin ja muokkasin kaikkein sopivimmista sopivat ja nyt on hyvät!


Uutenavuotena olimme kotonamme, meille tuli poikaystävän kaveripari ja heidän kaksi rescue-koiraansa viettämään iltaa. Edy ei rakettien paukkeesta välitä, mutta päätimme ihan heidänkin koiriensa vuoksi olla paukuttamatta raketin rakettia ja mitä sitä suotta ampumaan rahoja ilmaan, kun sille on parempaakin käyttöä. :) Tehtiin iso satsi tortillatavaraa, syötiin hyvin, juotiin muutama alkoholijuoma, jauhettiin kakkaa, katottiin telkkaa, puhuttiin koirista, käytiin niiden kanssa pihalla ja pelattiin aliasta, kivaahan se oli. :)

Voisin sitten jatkaa tätä tekstiä toiseen aiheeseen seuraavassa kirjoituksessa. Tässä kävin vaan aika suppeasti läpi Joulunajan tapahtumia. :P Joten moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti